Keliakia kulkee kanssani päivittäin siinä kuin koko keho, ei säädä, ei päätä, mitä teen, mitä syön ja millainen olen. Pidän vain huolen, etten anna sille pienintäkään aihetta heittäytyä hankalaksi kehossani. Keliakia on minulle kuin tuli, hyvä renki, mutta huono isäntä.
Moni keliaakikko sen sijaan tuntee ja syvästi. Sairaus aiheuttaa heissä vihaa, katkeruutta, surua, syyllisyyttä, turhautumista, itkua ja montaa muuta pahanolon tunnetta. Toki myös iloa ja positiivisia tunteita, mutta ehkä päällimmäisenä kuitenkin arjen hankaluutta erilaisissa ruokailutilanteissa. Me kaikki tunnemme ja koemme sairastumisemme ja sen kanssa elämisen eri tavoin. Meillä kaikilla on lupa tuntea.
En tiedä, miksi omalla kohdallani keliakia ei koskaan ole minua hetkauttanut suuremmin. Diagnoosin jälkeen se on ollut vain ruokavalio, jota noudatetaan. Yhden käden sormissa ovat ne alkuvaiheen katkeruuden ja turhautuneisuuden tunteet kauppareissuilla tuoteselosteita lukiessa. Keliakiaan toki olin jo tutustunut vuosia ennen omaa diagnoosiani tyttäreni sairastuttua siihen kolme vuotiaana. Joskaan silloinkin ainoa kerta, jolloin tunsin surua keliakiasta oli se, kun pieni tyttäreni istui keittiössä pöydän alla syömässä salaa ruisleipää.
Tyttäreni joutui teini-iässä luokkansa tyttöjen ulkoistamaksi sairautensa vuoksi. Tunsin suurta myötä häpeää erityisesti yhden tytön isää kohtaan. Hänen mielestään oli täysin turhaa olla sairaan lapsen kaverina, kun terveitäkin kavereita oli valittavana. Jälkeenpäin katsottuna ei kyseisen miehen oma elämäkään ole ihan putkeen mennyt, mutta se on taas toinen tarina. Lopulta ulkoistuksen syyksi paljastui keliakian sijaan kateus konserttilipuista. Onneksi nämä neidot, eivät olleet ainoita kavereita ja koulun rehtori puuttui asiaan napakasti luokanopettajan vähäteltyä kiusaamista. Tyttäreni sai vaihtaa luokkaa, pääsi uuden luokan kanssa leirikouluun Italiaan ja kaikesta huolimatta yläasteesta jäi hyvät muistot sekä hyviä ystäviä.
Huvittavia tilanteita on yhteisellä matkalla keliakian kanssa sattunut ja paljon. Joistakin niistä on tullut mahan kipristelyä ja vikkelävatsaisuutta, mutta pääosin on saanut nauraa katketakseen. Fiilistellään nyt kuitenkin keliakiaviikolla 31.8.- 6.9.2015 ja annetaan lupa tuntea.
