Arvostettu kuolema

Perjantai 24.1.2020 - Maiju Tapiolinna

Tänään kuulin ehkä yhden typerimmistä kysymyksistä, kun puhutaan kuolevista. ”Miksi hoitaja istuu kuolevan vieressä? Onko siihen jokin syy?” Kukaan ei halua olla yksin lähdön hetkellä. On pakko myöntää, että esitetty kysymys satutti syvältä hoitajan sielua. Kenenkään ei pidä kuolla yksin, jos vain on mahdollisuus olla läsnä kuolevan viimeisillä hetkillä.

Olin vain 18-vuotias hoitaja, kun ensimmäisen kerran kohtasin kuolevan ihmisen. Syksyn pimeinä tunteina pidin kiinni kädestä, rauhoittelin ja olin läsnä kuolemassa. En tiennyt, miten minun olisi pitänyt olla, mutta olin läsnä. Halusin osoittaa välittämistä ja saatoin täältä rajan yli. Olin toki tuota ennen nähnyt isoäitini kuolleen ruumiin, mutta läsnä en ollut aiemmin ollut.

Tuon syksyisen yön jälkeen olen saatellut monta rajan yli pois maallisesta elämästä. Minulle on tärkeää se, että kuoleva tietää, ettei ole yksin ja hänestä välitetään. Kukaan ei meistä synny yksin, miksi pitäisi kuolla. Viimeiset elämän henkäykset päättävät ihmisen tarinan maan päällä.

Kuolema on aina ollut tabu, vaikka se on yhtä luonnollinen kuin syntymä. Vääjäämättä jokaisella meillä se on edessä iästä riippumatta. Jos on mahdollista, ei kenenkään pidä kuolla yksin. Onnettomuudet ovat yllättäviä ja niissä ei ole mahdollista olla läsnä, mutta ennalta tiedossa olevassa lähdössä kyllä.

Ihmisen arvokkuus ei katoa kuoleman hetkellä. Hän on elänyt oman elämänsä sen mukaan kuin hänelle on elämää suotu. Kukaan meistä ei voi kyseenalaistaa läsnäoloa kuolevan vierellä. Tiedän, ettei ole helppo kohdata omaa kuolevaisuuttaan, joka usein pelottaa pois raskaasta tilanteesta. En koskaan ole katunut yhdenkään ihmisen viimeiselle saattomatkalle osallistumista. Pieni pala heistä on jäänyt sydämeeni. Se pieni pala, josta empaattisuus ja lämpö elämää kohti kumpuaa. Se voima, jolla pystyy seisomaan kuolevan vierellä lohduttaen. Todellista rohkeutta on olla läsnä lähdön hetkellä.

Kommentoi kirjoitusta.

Vahva pilaantuneen käry

Lauantai 4.1.2020 - Maiju Tapiolinna

Olen tässä viikon verran maistellut Facebook-bannia, joka on tullut perättömien ilmiantojen seurauksena. Julkaisemani kuvat kissoista, joulukinkusta ja -kuusesta saivat tietyn kalalle haisevan yhteisön hyrisemään. Kuvat ilmiannettiin väkivaltaa sisältävinä ja Facebook sulki profiilini. Ilmoitin Facebookin ylläpitoon, että kuvani vaativat uudelleen tarkastelun, koska niiden sisällössä ei ole mitään väkivaltaista. Muutamaa tuntia myöhemmin julkaisuni palautettiin Facebookiin, mutta banni jäi. Saan siis lusia some-vankilassa viattomana 30 päivän ajan.

Toistuviin banneihini ei juuri syytä tarvitse etsiä. Olen päässyt niin silakkaverkon kuin valeuutinen persulandiasta verkoston lemppariksi eli heidän näkökulmastaan ajateltuna vakavaksi poliittiseksi uhaksi. Tämä on sitä kuuluisaa rasismin vastaista taistelua, jossa uuniin joutuva possuressu koetetaan pelastaa tai pierevä lehmä nähdään uhkana yhteiskunnalle.

Luin tänään julkaisun, jossa sanottiin, ettei ole merkityksetöntä, mitä syöt. Vihreälle kallistuva ajatus oli, että ainoa oikea ruokavalio on teollisesti tuotettava kasvisruoka, jonka tuotantoprosessien päästöistä ei olla kiinnostuneita tai ainakin kuvitellaan niiden olevan kunnon pihviä pienempiä. Makkaraa ja pihvejä halutaan syödä, mutta ne pitää olla lihattomia ja kanattomia. Kysynkin vain, miksi pihvejä tai nakkeja? Miksi suotta lainata lihaan oleellisesti liittyviä termejä, jos haluaa syödä lehtikaalia kypsänä tai raakana.

Kasvisruokavaliossa ei ole mitään vikaa. Minun puolestani saa olla vegaani, jos haluaa rajoittaa syömisiään. Nuoruudessa olin vuosikausia kasvissyöjä, mutta palasin sittemmin lihaa, kalaa ja kanaa sisältävään ruokiin. Edelleenkin ja usein valitsen lihan sijasta kasvisruuan, mutten tuomitse lihansyöjiä tai pidä mitenkään erityistä älämölöä syömisistäni. Joskus toki huomautan olevani ruokavammainen, mutta se taasen juontaa juurensa keliakiastani. Kappas hiilidioksidipäästöjen osalta ei ole päästy selkeään ymmärrykseen tuottaako lehmä pieruillaan enemmän päästöjä kuin nyhtökaura.

Silakoista puheen ollen elävästi muistuu mieleeni esikoistyttäreni odotusaika. Järkyttävä raskauspahoinvointi lähti liikkeelle syötyäni raejuustolla täytettyjä silakkapihvejä. Yhä edelleenkin yökkään saman ruuan kohdalla, vaikka kalaherkut muutoin uppoavat kuin kuuma veitsi voihin. Ei siis ihme, että silakoista puhuttaessa tunnen nenässäni hyvin vahvaa hapansilakan käryä. Tässä ihmeellisessä kalojen valtakunnassa silakat ovat muuttuneet piraijoiksi. Jos yhteiskunnallista keskustelua halutaan sekä poistaa muodissa olevaa rasismia, ei se onnistu syyttelyperiaatteella, uhkailuilla tai muutoin ala-arvoisella käytöksellä. Ainoa oikea tapa on avoin keskustelu, johon silakka ei pysty, koska muutoin se oikea tarkoitusperä paljastuisi.

Voin hyvin elää some-bannissa, se ei rajoita sananvapauttani. Omassa blogissani voin tuoda mielipiteitäni julki niin paljon kuin haluan. Minun poliittinen agendani ei haise mädäntyvälle kalalle.

5 kommenttia . Avainsanat: #silakkaverkko

Kaikki vihaiset miehet

Perjantai 9.8.2019 - Maiju Tapiolinna

Kaikki vihaiset miehet uuden suomen puheenvuoroissa haastavat ja haistattavat perusuomalaiset blogeissaan ja kommenteissaan. Juurikaan pahempia otuksia ei maa voi päällään kantaa kuin tuon poliittisen taustan omaavat. Sylkykuppien täydeltä tulee kommenttia huomioimatta ollenkaan, että oma kommentointi on ala-arvoisempaa kuin koskaan vesirajan alle menevä huumori. Sukupuolisen tasa-arvon mukaisesti myös muutama suustaan noheva nainen kommentoi blogialustalla heille niin vastenmielisiä perussuomalaisia.

Omassa täydellisyydessään he eivät pysty havaitsemaan tosiasiaa, joka kommenteista nousee. Kykenemättömyys nähdä oman täydellisyytensä ja kyvyttömyytensä taakse. Ymmärrän toki, jos sosiaalinen elämä on rajoittunutta ja ainoa tapa vaikuttaa on muiden solvaaminen. Siten voi aina kommentoida, nimitellä muita ja pyrkiä olemaan mahdollisimman epäsivistynyt humaani suomalainen.

Jos tässä perussuomalaisena on rasisti, niin otettakoon tämä rasistisena puheena. Persun pelko on viisauden alku. Muutaman suvaitsevaisen marsun aivastuksen jälkeen on rohkeaa heittää lokaa perussuomalaisten päälle näkemättä omaa sokeaa agendaa! Onneksi tulee taas viikonloppu ja leuhkat eväät.

Kommentoi kirjoitusta.

Lisää kirjoituksia


Uutiset

HUMAK vaalipaneeli (05.03.2019)

03.03.2019  Bongaa mut parkista
02.03.2019  Vaalistartti 2.3.2019 Loviisa
28.05.2017  Katso. NYT.