Tynkkysen lista

Keskiviikko 7.10.2015 klo 20:17 - Maiju Tapiolinna


Sebastian Tynkkynen nostatti melkoisen kohun vaatimalla Perussuomalaisten puoluevaltuuston, eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteistä kokousta. Tynkkynen haluaa yhteiskokouksen selkeän kannan hallitusohjelmaan jo tehdyistä kirjauksista hallitun maahanmuuton ja tukipaketittoman markkinatalouden puolesta. Mediassa yhteiskokouksen järjestäminen on  haluttu ymmärtää vaatimuksena hallituksesta lähtöön ja jopa epäilty sen ennakoivan puolueen kahtia jakautumista. Toimittajat odottavat uusia otsikoita ja Perussuomalaisten keskinäistä käsirysyä.

Syitä ja seurauksia on joskus hyvä pohtia. Sebastian Tynkkysellä ei varmasti ole pahat mielessä, vaan hän haluaa aidosti avointa keskustelua kentän ja puoluejohdon välille yhteisten näkemysten luomiseksi. Ihan samaa tapahtuu muissa puolueissa, mutta ne osaavat tapella suljettujen ovien takana ja ennen median eteen astumista ojennetaan nuttura ja väännetään irvistys hymyyn. Näinhän meidänkin pitäisi tehdä, eikä puida mediassa sisäisiä asioita, jotka johtuvat pitkälti tiedottamisesta tai oikeammin sen puutteesta.

Käsittääkseni Tynkkynen oli informoinut puoluejohtoa aikeistaan. Tuolloin olisi pitänyt molempien osapuolien ottaa kupposet kahvia ja pohtia tavasta hoitaa asia ilman mediaa. Jos keskusteluyrityksiä on ollut, eivät ne ainakaan ole kovin hedelmällisiä olleet. Vanha sanonta hyökkäys on paras puolustus, tuli sitten tässäkin toteen näytetyksi. Lauma vahingoniloisia hyeenoja odottelee kynät terävinä Perussuomalaisten kannalta mahdollisimman epäedullista ratkaisua.

Näen nyt kenttää hiertävän tilanteen pitkälti puutteellisen tiedottamisen ongelmaksi. Massiivisen vaalivoiton jälkeen äänestäjät olisi pitänyt tiukasti sitouttaa puolueeseen, joka onnistuu täsmällisellä ja suunnitellulla tiedottamisella. Kun kenttäväki ei tiedä mitä tapahtuu ja miksi tiettyjä päätöksiä tehdään, eivät he myöskään voi ratkaisuja äänestäjille perustella. Monien mukaan kenttä on elänyt iltapäivälehdistöltä saadun tiedon varassa ja vetänyt omia johtopäätöksiä hätiköidysti.

En toki syytä puoluejohtoa siitä, ettei mitään tietoa olisi tihkunut. Sitä vain on tullut liian harvoin. Kentän rauhoittamiseksi olisi riittänyt muutaman virkkeen lyhyet tiedonannot jäsenistölle sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa. Kaikki eivät käy lukemassa Suomen Uutisia tai hae tietoa päätöksistä eduskunnan sivuilta. Puolueen tehtävä on tarjoilla tietoa jäsenistölle mieluummin liikaa kuin liian vähän.

Jäsenistön on ymmärrettävä se, ettemme pysty hallituksessa yksin toteuttamaan meidän tahtoamme ja joudumme tekemään kipeitäkin joustoja. On myös muistettava, että muiden puolueiden tekemät vaalilupaukset  ja hallituksen tekemät päätökset eivät kohtaa yhtään paremmin kuin meidänkään. Jos haluamme olla sylkykuppeina ja valtakunnan pelleinä, voimme politiikan sijaan riidellä julkisesti. Itse päätämme sylkykupin syvyyden.

Puoluejohdon vastuulla on ottaa tiedottaminen napakasti haltuun. Kaikkien vastuulla on typerän keskinäisen nokittelun lopettaminen. Uskon edelleen vahvasti Perussuomalaisten yhtenäisyyteen ja kasvukipujen helpottumiseen. Olemme juuri ja juuri murrosiän ylittänyt puolue ja meidän on aikuistuttava.  Ilman kentän täydellistä tukea ei puolueemme olisi tehnyt tuplajytkyä, emmekä olisi tällä hetkellä toisiksi suurimpia. Riitely mediassa on tyhjänpäiväistä ja sillä rikomme saavuttamamme vaalivoiton sekä teemme meistä naurettavia.

 

 

Avainsanat: #Perussuomalaiset, #SebastianTynkkynen


Kommentit

7.10.2015 20:48  Liisa Lehto

Hyvä kirjoitus taas kerran Maiju ! Totta, eihän perussuomalaiset siellä yksin ole, miksi yksistään soini pistetään vastuuseen. Kaikki olis hyvin kun Sipilä ja Stubb älyäisi lähteä kiitämään omasta puolueestaan. Yksi kahta vastaan , on epäreilua porukalta vaatia Soinilta koko maan pelastamista.. eri asia olisi jos pääministerin virka blakkarissa.

8.10.2015 15:05  PS Uudenmaan piirihallituksen jäsen

Tiedottamista voi aina petrata kuka tahansa missä tahansa organisaatiossa, se on sellainen taiteen laji. Tynkkynen on kuitenkin PS Nuorten pj. Ettei sillä olisi mitään tekemistä "veneen heiluttamisen" kanssa?

Turvapaikanhakijoiden määrä yllätti kaikki (paitsi sisäministeriötä, joka toukokuussa 2015 lähetti kuntiin varautumisilmoituksen jopa 80000 tulijalle, mutta johon ilmeisesti kukaan ei missään reagoinut). Ihan sama olisiko PS hallituksessa tai oppositiossa - turvapaikanhakijat olisivat joka tapauksessa tulleet tuhatmäärissä.

Nyt puolue yrittää kansanedustajiensa ja ministeriensä painoarvon puitteissa sen minkä pystyy. Miksi sitä ei voida kunnioittaa? Ei yksikään suomalainen puolue ole koskaan n. 18% kannatuksella/vaalituloksella voinut sanella asioita. PS:n kenttä on puolueen kannatuksen hartiavoimin saanut aikaan.

Nyt pitää olla pää kylmänä eikä antaa periksi heti kun tulee vähän takkiin. Politiikassa toimiminen millä tahansa tasolla vaatii supermassiiviset lehmän hermot. Puolueen kasvattaminen ja vaikuttaminen on pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja määrätietoista toimintaa.

Tynkkynen ja hänen taustajoukkonsa, ovat ne lopulta ketä tahansa (ei välttis puolueesta) ovat nähneet nyt tilaisuuden hämmentää ja horjuttaa puolueen "establishmenttia" eli Soinia etc. Nyt pitää pistää hanttiin ja puolusta puolueen kantoja ja vaikutusmahdollisuuksia, vaikka ne pieniltä vaikuttavatkin.

Oppositiotaipaleelle lähtö tässä vaiheessa romauttaisi entisestään puolueen kannatusta ja sulkisi meiltä todennäköisesti pääsyn tuleviin hallituksiin automaattisesti. Hämmentäjät ja rikkojat vaikka ulos puolueesta ja rivit kuntoon!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini