"Äärihallaaholaisuutta"

Maanantai 25.9.2017 klo 11:30 - Maiju Tapiolinna


Syvä huokaus! Matti Torviselta ovat aamulääkkeet jääneet väliin. Jos kannattajakorttien keruu ei onnistu, kenen on vika? Olisko niin, ettei Sininen tulevaisuus kuitenkaan ole niin houkutteleva vaihtoehto kuin luulivat? Eiköhän valtaosa suomalaisista osaa erottaa pehmoisen audin takapenkin ja opposition toisistaan.

Syvimmiltään tässä on kyse ollut alunperinkin siitä, ettei haluttu demokratian toteutuvan puolueessa. Puheenjohtajavaihdos oli väistämätön seuraus kentällä kasvaneesta tyytymättömyydestä ja puoluekokouksessa siitä äänestettiin täysin reilulla pelillä. Naurettavaa edes väittää, että puoluekokouksen kaltainen massa ihmisiä saataisiin masinoitua äänestämään halutulla tavalla. Äänestystulos kertoi muutostarpeesta perussuomalaisissa.

Torvinen syyttää nyt kannattajakorttien keräysvaikeuksista "äärihalla-aholaisia". Mielenkiintoinen termi sinällänsä! Mahtaneeko sinisten leirissä vallita "äärielolaisuus"? Puoluetoimistomme on myös Torvisen mukaan lobbareista koostuva porukka, joka käskyttää mustamaalaamaan sinistä tulevaisuutta. Torvisen kannattaisi varmaankin ottaa laput silmiltään ja vilkaista hieman sivuilleen. Ihmisiä ei kannata pitää tyhminä. Ei tarvita mitään lobbausliikettä tai organisoitua mustamaalausta. Kyllä siniset ovat hoitaneet hommansa ihan itse.

Linkki alkuperäiseen juttuun http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709242200414686_pi.shtml

Avainsanat: #perussuomalaiset #hallaaho


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini