Pölhöaktivismi on tuomittavaa

Perjantai 3.8.2018 klo 1:34 - Maiju Tapiolinna


Aikamme kettutyttö Aino Pennanen kuvittelee tehneensä suuren urotyön vastustaessaan pakkopalautuksia lentokoneessa. Melkein kollegoiksi voisi tituleerata kolmea kettutyttöä, jotka vuonna 1995 päästivät satoja kettuja irralleen turkistarhoilta luontoon. Heidät tuomittiin kolmesta törkeästä vahingonteosta, vahingonteosta sekä tarpeettoman kivun ja tuskan tuottamisesta eläimille. Vahingonkorvauksia he saivat maksettavakseen noin 800 000 markkaa, joka tuolloin oli melkoinen summa riihikuivaa rahaa.

Lait ovat tehty noudatettaviksi ja rikkomuksista seuraa rangaistus. Pölhöaktivismi on tuomittavaa. Lentokoneen myöhästyttäminen lapsellisella seison, enkä suostu istumaan tempuilla vaatii kunnon vahingonkorvaukset. Palautukset tapahtuvat Suomen lakien mukaisesti, eikä niihin ole nokan koputtamista, vaikka olisi miten Vihreä. Kaikki taloudelliset tappiot ovat kylmästi laitettava pölhöaktivistin maksettavaksi.Törkeää vahingontekoa, jonka vuoksi kanssamatkustajat pahimmillaan myöhästyvät vaihtolennoiltaan ja kyseisen koneen lentoaikataulu jää jälkeen useiden tuntien ajan.

Arvostuskyvyttömänä pidän puolueen puheenjohtajaa, joka pitää rikollista toimintaa hyväksyttävänä ja vieläpä kannustaa moiseen. Hänen mukaansa on kyse kansalaisrohkeudesta. Tonnin stiflat ja keppihevonen samassa varressa sekä keskenkasvuinen anarkisti kuvaa parhaiten moista ajattelumaailmaa. Vihreä vallankumous tarvitsee nyt tuotantoonsa rutkasti kasvinjalostusta, jotteivat rikkakasvit pääse rehottamaan valtoimenaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini