Rikoksentekijä on myös uhri

En jaksa uskoa, että yksikään ihminen on syntymästään saakka paha ja ainoana ajatuksena on tehdä rikoksia. Monet asiat ajavat tilanteeseen, jonka seurauksia rikokset ovat.

Tähän en liitä kulttuureja, joissa väkivalta on hyväsyttävää. Tuolloin se on opittua. Rikoksia ei tarvitse hyväksyä, eikä ymmärtää. Varsinkin raiskaukset, pahoinpitelyt ja henkirikokset ovat kauheita.

Ajatellaanpa kuitenkin, miksi rikoksentekijä voi myös olla uhri. Jatkuvasti uutisoidaan, miten lapset ja nuoret jäävät ilman tarvitsemaansa psykiatrista hoitoa. Siinä on jo lähtökohta elämälle, joka luisuu käsistä. Vanhempia ei voi leimata, mutta heidän elämäntilanteensa voi olla sellainen, ettei heillä ole kykyä huolehtia itsestään saati lapsesta. Tuolloin sivistyneen yhteiskunnan tehtävä olisi ottaa lapsi huostaan ja sijoittaa uuteen kotiin. Lapsella voi olla psyykkisiä ongelmia tai käytöshäiriöitä. Jos näihin ei saa apua, voi tuloksena olla asosiaalista käytöstä. Kuvaan tulevat päihteet, joita lähdetään rahoittamaan omaisuusrikoksilla ja mahdollisesti mukaan tulee väkivalta eri muodoissa.

Eikö tuolloin rikoksentekijä myös ole uhri, jollei ole saanut riittävää apua ajoissa? Hänen päälleen voidaan sylkeä, hänet heitetään vankilaan ja kuvitellaan, että oppikoon sielllä kiven sisällä ja katsokoon peiliin. Miten hän voi oppia sellaista, mitä ei ole koskaan opetettu? Miten se peili voi kertoa mitään?

Tämä ajatuksella pohdittavaksi ennen seuraavan kiven heittoa. En ole kukkahattutäti tai sinisilmäinen hölmö. En suvaitse minkäänlaista rikollisuutta. Väitän meidän elävän yhteiskunnassa, jossa raha määrittelee kuka saa apua ja kuka ei. Huonosti käyttäytyvä lapsi ei herätä myötätuntoa samalla tavalla kuin syöpäsairas.