Suomessa hillosokeri on ystävä, Ranskassa kohtelias murhaaja

Luulin, että ranskalaiset osaavat kaiken ruoasta - viinit, juustot, patongit. Niinkin noheva ruokakulttuurin maa kuin Ranska onkin, ei valikoimista kaikkea löydy. Vaikka hyllyt pursuavat herkkuja suolaisesta makeaan, niin muutama oleellinen juttu puuttuu. Mainittakoon nyt rahka, raejuusto ja hillosokeri. Muitakin on, mutta tästä kolmikosta kunnon hillosokerin puute ansaitsee huomion.

Vuosia olen aamupalalla syönyt kaurapuuroa hillosilmällä, enkä siitä luovu. Kaurahiutaleita Ranskasta saa, mutta ne eivät vastaa suomalaista ”Elovenaa”. Keittoaika on pidempi ja koostumus kittimäinen. Siksipä aina Suomessa käydessä lähtee mukaan kotimaista kauraa.

Jatkossa matkalaukkua täyttää myös hillosokeri. Tässä maassa ei osata valmistaa kunnollista sokeria säilöntään. Viime vuoden viimeisiä hilloja viedään ja avatessani purkin, oli vastassa melkoinen homekasvusto. Avasin toisenkin ja jälleen sama juttu. Kolmannen purkin kohdalla alkoi otsasuoni pullottamaan. Homeparta toisensa jälkeen hyppäsi esille. Paikallinen säilöntäsokeri on sitä pelkässä nimessä. Manasin alimpaan hiiteen koko ”sucre gélifiant” hillosokerin.

Kaapissa sattui olemaan paketti Dan Sukkerin hillosokeria. Vertasin sen tuoteselostetta käyttämääni ranskalaiseen versioon. Nopeasti kävi selväksi, että ranskalaisversiosta puuttuu kaliumsorbaatti E202. Se estää homekasvustoa ja lisää säilyvyyttä. Tästä vielä intouduin kyselemään ChatGPT:ltä, joka valoi lisää suolaa haavoihin. Pelkällä pektiinillä ei pitkälle pötkitä.

Viikunoita on tulossa vielä puoli puuta. Keitän ne soseeksi ja laitan pakkaseen. Hilloksi valmistan vasta, kun kaapissa löytyy kunnon hillosokeria tai kaliumsorbaattia ja sitruunahappoa lisättäväksi keitokseen. Tästä lähtien voin Suomesta saapuville vinkata sopivaksi tuliaiseksi kaurahiutaleiden lisäksi hillosokerin.