Kunnan rahasäkki suuta myöten aukiTiistai 17.1.2017 klo 20.55 - Maiju Tapiolinna Se on taas kunnan rahasäkki suuta myöten auki, kun maahanmuuttajia olisi tulossa kuntaan. ELY-keskus näet haluaa sijoittaa Nurmijärvelle yksin tulleita alaikäisiä turvapaikansaanneita nuoria, joilla useilla on traumaattinen tausta. Ajatus on sinällänsä hyvä, sillä kodinhan nämä vastaanottokeskuksissa oleilevat alaikäiset tarvitsevat. Heidät sijoitettaisiin Nukarille Kalliolan kannatusyhdistyksen ylläpitämään perhekotiin, mutta.... Mikä se mutta sitten on? No tietenkin se, että kunnanhallitukselle oli valmisteltu päätösesitys, jonka sosiaali- ja terveystoimenjohta Erja Pentti esitteli kunnanhallitukselle maanantaisessa kokouksessa. Päätösesityksen mukaisesti kunnanhallitus esittäisi valtuustolle, että kunta perustaisi ilman huoltajaa tulleiden oleskeluluvan saaneiden alaikäisten perheryhmäkotitoimintaan 14 väliaikaista paikkaa heti, kun kunnanhallituksen päätös saisi lainvoiman. Samalla tarkistettaisiin ELY-keskuksen ja Kalliolan Kannatusyhdistys ry:n kanssa tehdyt sopimukset vastaamaan perheryhmäkodin laajentumista sekä toiminnan vakinaistamista. Tähän päätökseen liittyen sosiaali- ja terveystoimiala voisi tarvittaessa rekrytoida oleskeluluvan saaneiden nuorten jälkihuollon järjestämistä varten yhden sosiaaliohjaajan 20 nuorta kohden kuntakorvauksen puitteissa. Perussuomeksi sanottuna tämä tarkoittaisi sitä, että kunnanhallitus tekisi päätöksensä näkemättä sopimusta, jossa määriteltäisiin mihin kunta sitoutuu, millä kustannuksilla ja kuinka pitkäksi aikaa. Toisin sanoen kunnanhallitus löisi leiman allekirjoituksineen tyhjään paperiin, jonka sisältö voitaisiin määritellä täysin vapaasti sen enempiä mutinoita. En voinut hyväksyä tällaista avointa valtakirjaa, jolla kuntalaisia voitaisiin rahastaa vapaasti. Tämän vuoksi esitin kunnanhallitukselle asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Ajatustani kannatti vielä tässä vaiheessa Kimmo Kakko PS, Olli Helminen SDP, Juhani Viljakainen Kesk ja Outi Mäkelä Kok. Käsittelyn jatkamista kannatti Kirsti Handolin Kesk, Leni Pispala Vihr, Marja-Leena Sandelin SDP, Markku Schildt Kok, Kallepekka Toivonen Kesk ja Petri Vaulamo Kok., joille hävisimme yhdellä äänellä. Käsittelyä siis jatkettiin ja keskustelun kuluessa Handolin esitti mm. Toivosen kannattamana päätösesitykseen seuraavaa: Kunnanhallitus edellyttää, että valtuuston kyselytunnilla jaetaan ELY-keskuksen ja kunnan välinen uusi sopimusluonnos, jossa on kerrottu turvapaikanhakijooiden lukumäärä, kustannukset sekä se, että sopimus on voimassa toistaiseksi. Edelleenkin oltiin tilanteessa, jossa tehtäsiin sopimus ilman, että oltaisiin nähty sopimuksen sisältö päätöstä tehtäessä. Siis tyhjä paperi varustettuna kunnan leimalla, jossa tulijoiden lukumäärä, kustannukset ja sopimuksen kesto olisi vapaasti määriteltävissä. Koska en voinut tätäkään hyväksyä, esitin ettei kunta perusta ilman huoltajaa tulleiden ja oleskeluluvan saaneiden alaikäisten perheryhmäkotitoimintaan 14 väliaikaista paikkaa. Esitystäni kannatti Kimmo Kakko PS ja Juhani Viljakainen Kesk. Arvata sopii, että hävisimme äänestyksen Handolinin Kesk, Helmisen SDP, Pispalan Vihr, Sandelinin SDP, Schildtin Kok, Toivosen Kesk, Vaulamon Kok ja Mäkelän Kok ääniä vastaan. Jätin kunnanhallituksen päätöksestä eriävän mielipiteen, koska kunnanhallitukselle ei ole voitu esittää selkeää sopimusta, josta kunta voi tietää, mihin sitoutuu, millä kustannuksella ja kuinka pitkäksi aikaa. Kunnanhallitus ei voi sitoutua päätökseen tai sopimukseen, jonka sisältöä ei ole etukäteen tiedossa. Lisäksi tämä on vastoin valtuuston edellistä päätöstä vastaanotettavien kiintiöpakolaisten ja turvapaikanhakijoiden lukumäärästä. Kanssani eriävään mielipiteeseen yhtyivät Kimmo Kakko PS ja Juhani Viljakainen Kesk. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan, mitä valtuusto päättää asiasta! |
Avainsanat: #turvapaikanhakijat, #Nurmijärvi |
|
22.1.2017 22.12
Maiju
Näin tässä valitettavasti taas käy! Yritän parhaani taistella kuntalaisten puolesta! |
Maiju Tapiolinna
Kuntalaisilta ei kysytä taaskaan ja näitä "alaikäisiä" tulee siis lisää. Aina vaan hullummaksi menee :(