Irma on ilmastotappaja!

Lauantai 9.9.2017 klo 11.49 - Maiju Tapiolinna


Väitetään, että ilmastonmuutoksen myötä rajut hurrikaanit olisivat lisääntymässä. Jatkossa myös Suomeen saapuvissa myrskyissä voisi yhä useammin olla hurrikaanin rippeet mukana. Joudumme varautumaan meilläkin pidempään myrksykauteen kuin aiemmin. Nykyisillään pahin kausi on marras-joulukuussa, mutta jatkossa se voi olla jopa syys-helmikuu. Tämä tarkoittaa myös sademäärien lisääntymistä, lumipeiteajan lyhentymistä ja myrskytuhoilta puustoa suojaavan roudan vähentymistä.

Hurrikaanista peräisin ollut Mauri-myrsky aiheutti valtavaa tuhoa ja kaksi kuolonuhria Pohjois-Suomessa 1982. Tapanin myrskyn seurauksena 2011 kaatui paljon metsää ja sähkökatkokset olivat pitkiä. Tapanin myrskyn jälkipyykissä eduskunta sääti sähköyhtiöille uudet toimitusvarmuustavoitteet. Tämä tuntuu edelleen sähkölaskuissamme, kun ilmajohtoja on rakennettu toimitusvarmuuden lisäämiseksi maan alle.

Ilmastonmuutosmalleissa ollaan kahta mieltä myrskytuulien tuulennopeuksien kasvusta. Arvellaan kuitenkin myrskytuulten lisääntyvän Suomen merialueilla, rannikolla ja sisämaassakin. Voimistuvat myrskyt vaativat parempaa varautumista tuhoihin myös Suomessa. Meillä ei ole totuttu ennakoimaan muutaman päivän tarvetta veteen ja elintarvikkeisiin. Pitkät sähkökatkot ovat edelleen mahdollisia ja Suomen olosuhteissa tullaan tarvitsemaan sähkön lisäksi korvaavaa lämmitystä. Omakohtaisissa muistoissa on Janika-myrskyn pitkä sähkökatko vuonna 2001 ja Tapani-myrskyn trombi, joka kaatoi silmieni edessä lukemattoman määrän puita. Tuon trombin muistaa myös koiravanhukseni, joka ei suostu enää ulkoilemaan kovassa tuulessa.

Osaammeko kuvitella Irman valtaisaa tuhovoimaa?  Sen tuulennopeus on kolminkertainen Suomen kovimpiin tuuliin verrattuna. Puuskatuulet voivat pahimmillaan puhaltaa yli 100 metriä sekunnissa. Voi vain kuvitella, miten pienet rakennukset tuhoutuvat sekunneissa ja autot siirtyvät paikoiltaan. Ihmisiä jää kodittomiksi, epidemiat lisääntyvät ja kokonaiset infrastruktuurit katoavat kertaheitolla sen jäljiltä.

Kasvihuonepäästöt ovat yksi syy katastrofaalisten myrskyjen lisääntymiselle, joskin myös maapallon olosuhteiden luontaiset vaihtelut. Irma on ilmastotappaja, jonka edessä olemme aseettomia.

Avainsanat: #hirmumyrsky, #hurrikaani, #irma, #ilmastonmuutos


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini