Juna jyskyttää

Perjantai 20.11.2015 klo 11.32 - Maiju Tapiolinna

Hanko – Hyvinkää radan sähköistämishanke on ollut rataa sivuavissa kunnissa lausuntokierroksella vuonna 2013. Sähköistyksen yhtenä tarkoituksena on vähentää dieselveturien ympäristöhaittoja sekä lisätä raideliikenteen kustannustehokkuutta. Hanke pyritään saamaan lainvoimaiseksi alkuvuodesta 2016. Sähköistettävää raidetta on yhteensä 165 km,  hankkeen kustannukset ovat noin 53 milj. € ja rakennusaika on noin kolme vuotta. Hanke on suunnittelua ohjaavassa ohjelmassa 2016 – 2022 eli parhaassa tapauksessa sähköveturi voi puksuttaa Hangosta Hyvinkäälle vielä tämän vuosikymmenen aikana.

Nurmijärven pohjoisin päätaajama Rajamäki saattaa herätä ihan uuteen eloon Hanko-Hyvinkää radan sähköistyksen edetessä. Aikoinaan Rajamäeltä kuljettiin Hyvinkäälle lättähatun kyydissä, eikä varmasti ole poissuljettua, etteikö matkustajaliikennettä voitaisi jälleen aloittaa. Toki toistaiseksi väestöpohja ei ole riittävä matkustajaliikenteelle, mutta tämä onkin tulevaisuuden maalailua. Vasta valmistunut uimahallin peruskorjaus ja laajennus, uuden terveysaseman rakennushankkeen aloitus ja Kylänpään uudelle asuinalueella rakentuva ostoskeskus antavat valtaisat mahdollisuudet väestöpohjan nopealle kasvulle. Altian alueen läheisyyteen Rajamäentien varteen on kaavoitettu yritystontteja, joten toivoa sopii, että alueelle saataisiin jokin isompi logistiikkayritys, joka voisi käyttää raideliikennettä kuljetuksiin.

Rajamäki sijaitsee muutoinkin logistisesti erinomaisella paikalla. Olemme Kehä 5:en välittömässä läheisyydessä, moottoritie kulkee vieressä ja matka autolla Helsinkiin on vain kymmenen minuuttia pidempi kuin Klaukkalasta. Pääkaupunkiseutu kasvaa kohti pohjoista ja Rajamäki tulee vielä yllättämään kasvullaan monet epäilijät.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #Hanko, # Hyvinkää #raideliikenne, #sähköistys, #Rajamäki