! Hetki ennen

Sunnuntai 19.4.2015 klo 1.14 - Maiju Tapiolinna


Viime kesäkuussa alkoi matka kohti eduskuntaa. Tuolloin huhtikuinen loppuhuipentuma tuntui olevan pienen iäisyyden päässä. Aika on kuitenkin yllättävä suure, joka onnistuu hämäämään nopeudellaan. Hetkessä onkin käsissä suuren päivän aatto, päivän jolloin mitataan puolueiden ja ehdokkaiden kannatus. Se odotettu, pelätty ja toivottu päivä.

Matkalla on saatu uusia ystäviä, tutustuttu moniin ihmisiin ja kuultu monta erilaista tarinaa. Hienoja ihmisiä on tavattu toreilla ja turuilla. On ollut mukavia juttutuokioita heidän kanssaan, joidenkin kanssa on jääty pitämään yhteyttä sähköpostin ja facebookin kautta. Lämmin kiitos heille kaikille.

Reissuun on mahtunut tuhansia kilometrejä ympäri kaunista Uuttamaata, kyliä, kuntia ja kaupunkeja. Säitä on pidellyt, jos jonkinlaisia. On seisoskeltu toreilla niin auringonpaisteessa, pakkasessa, viimassa kuin kaatosateessa tai raekuuron keskellä. Kylmä on kolistellut luita, eikä lämpimät kevätsäät ole liioin hellineet.

Olen syvästi kiitollinen vaalipäällikölleni ja tukiryhmälleni, jotka ovat jaksaneet uurastaa kaikki nämä kuukaudet ehdokkuuteni eteen, suunnitella kamppista, kiinnittää kolmatta sataa kadunvarsimainosta sekä luukuttaa 36 000 mainosta ympäri Uuttamaata. Kaikki se on tehty, joka maltillisella budjetillani on ollut mahdollista. Jopa kadunvarsimainosten taustat ovat kierrätysmateriaalia rakennustyömaiden roskakuormista. Niidenkin työstämisestä vastasi tämä mainio porukka.

Kaikki on kuitenkin ollut vaivan arvoista. Tunnelma on ollut mahtava, yhteistyössä on ollut voimaa. Huippukokemuksia, joita ei ilman ehdokkuutta olisi ollut. Varmasti yksi elämän monimuotoisimmista rekrytointikokemuksista. Ikävähän tätä kaikkea tulee.

Pian selviää tulokset. Sitä ennen on hyvä käydä äänestämässä, jos et vielä ole ehtinyt! Nukkumalla ei tämän maan suuntaa käännetä!

Avainsanat: #eduskuntavaalit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini