Sopimattomat perussuomalaiset

Tiistai 13.6.2017 klo 0.12


Olen koettanut laskea kuinka monetta kierrosta haudassaan heittää Tony Halme. Perussuomalaisten puoluekokous on puhunut ja uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Jussi Halla-aho. Päätöksessä on kyse sisäisestä valinnasta, mutta tästä kehitelläänkin megaluokan hallituskriisi. En voi väittää, ettenkö olisi osanut odottaa tätä. Siksi taajaan ovat Sipilän ja Orpon bongorummut takoneet sanomaa yhteistyön loppumisesta, mikäli Brysselin nuiva erakko valittaisiin puheenjohtajaksi.

Sipilä ja Orpo ovat naamioineet epäonnistuneen hallitusohjelman Perussuomalaisen arvomaailman taakse. Nämä kaksi herraa hyväksikäyttävät Jussi Halla-ahon valintaa tyytymättömyytensä välikappaleena ja vetelevät marionettien naruja ylhäältä. Olemme keskellä hallituksen hajoamista, jonka ovat aiheuttaneet nämä lahjakkaat narunvetelijät, eikä suinkaan Perussuomalaisten puheenjohtajavalinta.

Tony Halme tunnettiin suorasukaisista ja lahjomattomista sutkautuksistaan. Eipälemättä nytkin viikingillä olisi tähän tilanteeseen alastonta sanottavaa.  Jussi Halla-aho on älykkö, joka harkitsee sanansa ja kertoo avoimesti mielipiteensä, kun kokee siihen olevan tarvetta. Halme ja Halla-aho ovat legendoja. Heillä molemmilla on valtaisa karisma, jossa korostuu peittelemättömästi oman kansan hyvinvointi. Toinen on poissa, mutta toinen vahvasti kiinni tavallisen kansan arjessa.

Älä anna pelolle valtaa! Näin hoetaan, kun jotain odottamatonta tapahtuu. Nyt on pelolle antautunut maamme presidentti, pääministeri ja valtiovarainministeri. Tosin, voi olla, että pelon sijaan määräävä tekijä onkin sopiva kauppahinta. Kuka hyötyy ja miten, perussuomalaisten pudottamisesta pannukakun laidalta? Saako Vaasa päivystysairaalansa? Kiristyykö alkoholipolitiikka? Aivan sama, mikä on kauppatavarana.Merkttävä tekijä on, kuka maksaa ja miten.

Sipilä levittää siipensä niiden suojaksi, jotka kokevat poliittisen kotinsa palaneen viikonlopun puoluekokouksessa. Tarjoaa suojaa kuten antaisi kotinsa laittomasti maahan tulleille. Ja mitä tekee presidentti?  Hän puuttuu häikäilemättömästi sisäpolitiikkaan sekä kiihottaa Kokoomuksen ja Keskustan Perussuomalaisia vastaan. Orpo suree lahjapaketiksi käärityn Soten perään tukien Niinistöä ja Sipilää hallituksen kaatamisessa.

Surkuhupaisat Robin Hoodit vailla vertaansa sillä erotuksella, että ottavat köyhiltä ja antavat rikkaille. Maailmaa syleilevä kolmikko vie köyhän kukkarosta vuoretkin. Ehkä Perussuomalaisille oppositio on parempi vaihtoehto kuin olla huijarikolmikon taluttimessa. Muistaa kannattaa, että Perussuomalaiset vielä nousevat kuin Fenix-lintu tuhkasta.

Avainsanat: #hallituskriisi, #perussuomalaiset


Kommentit

13.6.2017 0.56  Liisa L

Todella hyvä kirjoitus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini