Vahva pilaantuneen käry

Lauantai 4.1.2020 - Maiju Tapiolinna

Olen tässä viikon verran maistellut Facebook-bannia, joka on tullut perättömien ilmiantojen seurauksena. Julkaisemani kuvat kissoista, joulukinkusta ja -kuusesta saivat tietyn kalalle haisevan yhteisön hyrisemään. Kuvat ilmiannettiin väkivaltaa sisältävinä ja Facebook sulki profiilini. Ilmoitin Facebookin ylläpitoon, että kuvani vaativat uudelleen tarkastelun, koska niiden sisällössä ei ole mitään väkivaltaista. Muutamaa tuntia myöhemmin julkaisuni palautettiin Facebookiin, mutta banni jäi. Saan siis lusia some-vankilassa viattomana 30 päivän ajan.

Toistuviin banneihini ei juuri syytä tarvitse etsiä. Olen päässyt niin silakkaverkon kuin valeuutinen persulandiasta verkoston lemppariksi eli heidän näkökulmastaan ajateltuna vakavaksi poliittiseksi uhaksi. Tämä on sitä kuuluisaa rasismin vastaista taistelua, jossa uuniin joutuva possuressu koetetaan pelastaa tai pierevä lehmä nähdään uhkana yhteiskunnalle.

Luin tänään julkaisun, jossa sanottiin, ettei ole merkityksetöntä, mitä syöt. Vihreälle kallistuva ajatus oli, että ainoa oikea ruokavalio on teollisesti tuotettava kasvisruoka, jonka tuotantoprosessien päästöistä ei olla kiinnostuneita tai ainakin kuvitellaan niiden olevan kunnon pihviä pienempiä. Makkaraa ja pihvejä halutaan syödä, mutta ne pitää olla lihattomia ja kanattomia. Kysynkin vain, miksi pihvejä tai nakkeja? Miksi suotta lainata lihaan oleellisesti liittyviä termejä, jos haluaa syödä lehtikaalia kypsänä tai raakana.

Kasvisruokavaliossa ei ole mitään vikaa. Minun puolestani saa olla vegaani, jos haluaa rajoittaa syömisiään. Nuoruudessa olin vuosikausia kasvissyöjä, mutta palasin sittemmin lihaa, kalaa ja kanaa sisältävään ruokiin. Edelleenkin ja usein valitsen lihan sijasta kasvisruuan, mutten tuomitse lihansyöjiä tai pidä mitenkään erityistä älämölöä syömisistäni. Joskus toki huomautan olevani ruokavammainen, mutta se taasen juontaa juurensa keliakiastani. Kappas hiilidioksidipäästöjen osalta ei ole päästy selkeään ymmärrykseen tuottaako lehmä pieruillaan enemmän päästöjä kuin nyhtökaura.

Silakoista puheen ollen elävästi muistuu mieleeni esikoistyttäreni odotusaika. Järkyttävä raskauspahoinvointi lähti liikkeelle syötyäni raejuustolla täytettyjä silakkapihvejä. Yhä edelleenkin yökkään saman ruuan kohdalla, vaikka kalaherkut muutoin uppoavat kuin kuuma veitsi voihin. Ei siis ihme, että silakoista puhuttaessa tunnen nenässäni hyvin vahvaa hapansilakan käryä. Tässä ihmeellisessä kalojen valtakunnassa silakat ovat muuttuneet piraijoiksi. Jos yhteiskunnallista keskustelua halutaan sekä poistaa muodissa olevaa rasismia, ei se onnistu syyttelyperiaatteella, uhkailuilla tai muutoin ala-arvoisella käytöksellä. Ainoa oikea tapa on avoin keskustelu, johon silakka ei pysty, koska muutoin se oikea tarkoitusperä paljastuisi.

Voin hyvin elää some-bannissa, se ei rajoita sananvapauttani. Omassa blogissani voin tuoda mielipiteitäni julki niin paljon kuin haluan. Minun poliittinen agendani ei haise mädäntyvälle kalalle.