! ViinapuhettaMaanantai 12.1.2015 - Maiju Tapiolinna Ehkä parin kolmen vuoden päästä viinalakia ei jaksa enää ihmetellä, jos se vielä sellaisenaan voimassa on, mutta toistaiseksi se saa yhä surkeampia piirteitä. Pohtikohan kukaan lain valmisteluvaiheessa sen lopullisia seurauksia ja maksumiehiksi joutuvia yrittäjiä? Lain tarkoitushan oli hyvä, lasten ja nuorten suojeleminen alkoholilta, mutta se on kyllä kääntynyt itseään vastaan. Koko viinalaki on surkuhupaisa takauma kieltolaista, jonka seurauksista maksaa panimoiden kuljetusyrittäjät ja panimot poistellessaan mainoksia. Kuljetusyrittäjille nämä autojen kyljissä kulkeneet mainokset ovat tuoneet hieman lisätuloja. Olemmeko me tosiaan suomalaisina niin kyvyttömiä, ettemme osaa hallita juomistamme, jos ohi kiitää siiderimainoksin varustettu jakeluauto? Tuhoaako kahvi ja konjakki jälkiruokana kansanterveyden? Saako Koffin ja Laitilan jättimäinen oluttölkki sinut juomaan? Laki tuntuu olevan hyvin suoraviivaisen kieltävä lukuun ottamatta sitä, että urheilutapahtumissa mainosten näkyminen on sallittua. Miettiä sopii uuden alkoholilain vaikutuksia yhdessä tupakkalain kanssa. Ravintoloissa on tupakointi kielletty, mikä tietysti on siellä työskentelevän henkilökunnan kannalta hyvä asia. Missä sitten tupakoidaan? Mahdollisesti ravintolan sisätilojen yhteydessä olevassa ”kaasukammiossa” tai sitten kadulla anniskelupaikan sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä tai lämmitetyllä terassilla jälleen mukavasti kadun varrella. Näiden paikkojen ohi kulkee lapsiperheitä vielä iltayhdeksän aikaan. Minkälainen mielikuva lapsille jää keltaista nestettä tuopista siemailevista tupakoivista aikuisista? Sekö on sitten sopivaa mielikuvamainontaa? Tosin tietenkään tuopeissa ei lue kyseisen tuotteen nimeä, joten vaara ohi. Entäpä sitten nämä urheilutapahtumat? Eikö siellä liiku lapsia ja nuoria lainkaan, joille alkoholimainonta saattaa luoda mielikuvan juomisesta? Makeimmat naurut sain meidän fiksulta iltapäivälehdistöltä. Iltasanomat otsikoi näkyvästi: "Muistatko kuka halusi Suomeen alkoholimainontalain?” Jutun kirjoittanut toimittaja ei selkeästi ole perillä, mistä äänestettiin. Lakialoitteen eduskuntakäsittelyn yleiskeskustelussa näet Juha Rehula (Kesk) esitti Anu Vehviläisen (Kesk) kannattamana vieläkin tiukempaa viinalakia, joka kieltäisi myös mainonnan urheilutapahtumissa. Vehviläinen mainitsi olevansa sen verran kukkahattutäti, jotta voi olla Rehulan esityksen takana. Ja sitten äänestettiin. Koska Rehula oli tehnyt vastaesityksen hallituksen pohjaesitykseen oli hallituksen pohjaesitys äänestyksessä JAA ja Rehulan vastaesitys EI. Hallituksen pohjaesitys aavistuksen loivempana alkoholilakina voitti tuloksin 90 – 77. Äänestyksessä ei siis ollut kyse siitä, onko mietojen alkoholijuomien mainonta sallittava vai kiellettävä. Oppositio hävisi ja aavistuksen löysempi alkoholilaki voitti. En voi muuta kuin hämmästellä sitä ajattelemattomuuden määrää, joka tätä lakia säädettäessä on valinnut kansanedustajien mielissä. Tähän kyllä pätee sanonta: ajattelu on sallittua, jopa suotavaa. Muutama oho, mitä tuli säädettyä, on kuulunut eduskunnasta, mutta mitä se enää tässä vaiheessa auttaa. Korjausliike vaatii muutoksen nyt voimaan tulleeseen lakiin.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit, #alkoholilaki, viinalaki, mielikuvamainonta, koff, laitilan, eduskunta, lakialoite |
Maiju Tapiolinna