Mikä on eduskunta?

Keskiviikko 17.10.2018 - Maiju Tapiolinna

On tässä tullut montaa mieleen, mutta yksi vain on kysymys! Mikä on eduskunta? Kenen asiaa se ajaa? Kenen lakeja se säätää? Keitä se ajattelee ja keiden elämää tahtoo tukea?

Eduskunta tuntuu olevan polkaisuautomaatti, joka potkii köyhää päähän ja voitelee rikasta. Demokraattinen elin se ei ole. Se saa, joka kovimpaa huutaa, kotimaa ei ole mitään ja suomalaisuudella ei ole mitään väliä. Vanhukset saavat nääntyä nälkään, lapsiperheet ovat rasite, köyhät häpeä ja asunnottomat hyödyttömin kasti.

Ken eduskunnan portaita käy, voi kaiken inhimillisyyden heittää. Meidän asioistamme päättävät ihmiset, joilla ei ole inhimillisyyttä. Jotka eivät tunne empatiaa. Joille oma napa on lähinnä.

Vain muutama eduskunnassa ajattelee, tuntee ja tekee toisin. Sellainen on eduskunta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskunta, #inhimillisyys

! Hetki ennen

Sunnuntai 19.4.2015 klo 1.14 - Maiju Tapiolinna

Viime kesäkuussa alkoi matka kohti eduskuntaa. Tuolloin huhtikuinen loppuhuipentuma tuntui olevan pienen iäisyyden päässä. Aika on kuitenkin yllättävä suure, joka onnistuu hämäämään nopeudellaan. Hetkessä onkin käsissä suuren päivän aatto, päivän jolloin mitataan puolueiden ja ehdokkaiden kannatus. Se odotettu, pelätty ja toivottu päivä.

Matkalla on saatu uusia ystäviä, tutustuttu moniin ihmisiin ja kuultu monta erilaista tarinaa. Hienoja ihmisiä on tavattu toreilla ja turuilla. On ollut mukavia juttutuokioita heidän kanssaan, joidenkin kanssa on jääty pitämään yhteyttä sähköpostin ja facebookin kautta. Lämmin kiitos heille kaikille.

Reissuun on mahtunut tuhansia kilometrejä ympäri kaunista Uuttamaata, kyliä, kuntia ja kaupunkeja. Säitä on pidellyt, jos jonkinlaisia. On seisoskeltu toreilla niin auringonpaisteessa, pakkasessa, viimassa kuin kaatosateessa tai raekuuron keskellä. Kylmä on kolistellut luita, eikä lämpimät kevätsäät ole liioin hellineet.

Olen syvästi kiitollinen vaalipäällikölleni ja tukiryhmälleni, jotka ovat jaksaneet uurastaa kaikki nämä kuukaudet ehdokkuuteni eteen, suunnitella kamppista, kiinnittää kolmatta sataa kadunvarsimainosta sekä luukuttaa 36 000 mainosta ympäri Uuttamaata. Kaikki se on tehty, joka maltillisella budjetillani on ollut mahdollista. Jopa kadunvarsimainosten taustat ovat kierrätysmateriaalia rakennustyömaiden roskakuormista. Niidenkin työstämisestä vastasi tämä mainio porukka.

Kaikki on kuitenkin ollut vaivan arvoista. Tunnelma on ollut mahtava, yhteistyössä on ollut voimaa. Huippukokemuksia, joita ei ilman ehdokkuutta olisi ollut. Varmasti yksi elämän monimuotoisimmista rekrytointikokemuksista. Ikävähän tätä kaikkea tulee.

Pian selviää tulokset. Sitä ennen on hyvä käydä äänestämässä, jos et vielä ole ehtinyt! Nukkumalla ei tämän maan suuntaa käännetä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit

Loppusuora häämöttää

Keskiviikko 15.4.2015 klo 9.42 - Maiju Tapiolinna

Nyt alkaa olla rento meininki ja rauhallinen olo. Vaaleihin on enää neljä yötä ja kaikki se, mikä budjetillani on ollut tehtävissä, on tehty. En ole saanut suuria yritystukia, ulkomainoksiin on käytetty kierrätysvaneria ja vaalimainonta on hoidettu jalkatyönä upean tukiryhmäni toimesta. Nyt tarvitaan vielä rohkeita äänestäjiä, jotka uskaltavat nostaa uuden ja tuntemattoman kasvon eduskuntaan.

Eilen eräs herrasmies totesi, että aina olen äänestänyt Jussi Niinistöä, mutta nyt äänestän sinua, koska Jussi pääsee kuitenkin läpi, mutta sinä tarvitset ääniä, jotta saamme myös sinut eduskuntaan. Näinhän se menee, jos tarkkoja ollaan ja uusia kasvoja halutaan ajamaan eduskuntaan kansalaisten asiaa.

Toivotan kaikille PS-ehdokkaille erinomaista vaalimenestystä ja jännitän sunnuntai-iltana kaikkien puolesta.

2 kommenttia . Avainsanat: #eduskuntavaalit

Samaistuminen on vaalien sana

Tiistai 14.4.2015 klo 1.51 - Maiju Tapiolinna

wp_20150411_005.jpgHieraisin kristallipalloa ja lähdin tutkailemaan sunnuntain vaalitulosta etukäteen. Käsissäni olevassa pallossa ei hehku lehtien epämääräisotokseen perustuvat tulokset sen enempää kuin vanhojen konkareiden olettamukset ja poliittiseen kokemukseen tukeutuva viisaus. Perustan poikkitieteellisen tutkimukseni äänestäjäehdokkaiden kanssa käymääni keskusteluun mutu-otannalla.

Neljän vuoden välein kansanedustajaehdokkaat ryömivät koloistaan antamaan kansalle lupauksia, joista suurin osa on kaunista sanahelinää ja toiveunta paremmasta maailmasta. Vain harva lupauksista toteutuu kansan tuntiessa itsensä petetyksi. Kauniit kasvot ja megalomaanisen suuret kyltit hehkuttavat toinen toisensa paremmuutta. On siinä äänestäjälle, mistä valita.

Keskusta voittaa, Perussuomalaiset tulevat toiseksi ja SDP kolmanneksi Kokoomuksen ollessa neljäs. Useat keskustelut äänestäjien kanssa kertovat selkeää kieltä siitä, miten pettyneitä ollaan nykyiseen taloustilanteeseen ja hallituksen toimiin. Syylliset on saatava kiinni ja se näkyy paikkajaossa. Pyhimyskehää ei saa yksikään puolueista.

Perussuomalaisten politiikka kuitenkin koetaan turvalliseksi. Aavistuksenomaista närästystä aiheuttaa se, ettei hallitukseen menty edellisellä kaudella, mutta sitä ei koeta syyksi jättää äänestämättä. Haetaan ehdokasta, joka ei ole ryvettynyt eduskunnassa, kaivataan uusia kasvoja ja rohkeita ajatuksia. Tärkeintä on löytää vertaisensa ehdokas, joka ymmärtää tavallista elämää ja arkipäivän huolia.

Tällä kertaa ei eduskuntaan mennä rahalla, koska se ärsyttää äänestäjiä ja antaa kuvan itselleen parempaa palkkaa hakevasta poliitikosta. Halutaan tyrmätä kaikki oman navan tuijottajat ja syystäkin. Kuka ymmärtäisi köyhää paremmin kuin toinen köyhä tai työtöntä kuin toinen työtön. Halutaan äänestää henkilöitä, jotka toimivat tavallisissa ammateissa ja asuvat tavallisissa kodeissa. Samaistuminen on vaalien sana.

Ennustukseni lopputulos on se, että suuria yllätyksiä on tulossa. Istuvia kansanedustajia putoaa ja tilalle nousee aivan tavallisia kansalaisia. Halutaan muutosta, jonka Perussuomalaiset voivat tarjota parhaiten.

wp_20150329_026.jpgwp_20150314_003.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit

Ennakkoäänestys alkaa

Keskiviikko 8.4.2015 klo 0.54 - Maiju Tapiolinna

Nyt se sitten alkaa, ennakkoäänestys! Olen varma, ettei näissä vaaleissa vältytä suurilta tunteilta ja isoilta yllätyksiltä! Kutina kentällä on sellainen, että on kyllästytty turhiin jaarituksiin ja katteettomiin lupauksiin. Ehdokasta etsitään tositarkoituksella. 

Jokainen ääni on tärkeä! Äänestämättä jättäminen ei ole kannanotto, vaan hiljainen hyväksyntä enemmistön päätöksille. Älä nuku vaalien yli, vaan lähde äänestämään.

Vekkari soimaan 8. - 14. 4.2015, mutta viimeistään varsinaisena vaalipäivänä 19.4. klo 09 - 20.

Onnea tuleviin vaaleihin. Valta ja voima on sinun äänessäsi. Yhden lupauksen annan, saat mitä tilaat!

tolppamainos.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit, #ennakkoäänestys

Vaalidebatti Tapiolinna vs. Lepolahti

Perjantai 3.4.2015 klo 12.23 - Maiju Tapiolinna

Nurmijärvi Tänään lehden vaalidebatti PS Maiju Tapiolinna vs. SDP Harri Lepolahti.

http://www.sanomapaino.fi/DIGIJULKAISU/Nurmijarvi_tanaan/#/8/

Käythän lukemassa meidän vaalidebatin.

tapiolinna_lepolahti.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit

Kylttijumppaa uusmaalaisittain!

Keskiviikko 25.3.2015 klo 11.31 - Maiju Tapiolinna

Valtakunnallisten vaalien tärkeyttä tärvellään kyseenalaisilla vaalimainoskielloilla Uudellamaalla. Espoon ja Vantaan kaupungit ovat kieltäneet kadunvarsimainonnan kaupunkialueillaan kokonaisuudessaan. Espoossa päätöstä on perusteltu negatiivisella kaupunkikuvalla ja Vantaalla kuulemani mukaan on tehty puolueiden välinen sopimus mainonnan kieltämisestä. Mitä ilmeisimmin molemmissa tapauksissa on kyseessä puhtaasti luottamushenkilövetoisesti tehdystä ratkaisusta, jonka syitä voi vain arvella.

Kadunvarsimainonta on suhteellisen edullista verrattuna sanomalehti-, TV- tai radiomainontaan ja kaikkien ehdokkaiden helposti toteutettavissa. Pääosa Uudenmaan kunnista noudattaa vaalimainonnassa ELY-keskuksen antamia ohjeistuksia vaalimainosten sijoittelusta. Tämä mahdollistaa mainonnan valtion omistuksessa olevilla tiealueilla vaatien huomioimaan kuitenkin liikenneturvallisuuden.  Muutamat yksittäiset kunnat ovat tehneet erillispäätöksiä oman kuntansa alueella tapahtuvasta mainonnasta. Yleisperiaatteiltaan näissä on ollut kyse taajamien sisäisen mainonnan kieltämisestä, joka sinällään on täysin ymmärrettävissä.

Oma kylttijumppani käynnistyi viime perjantaina, jolloin vaalitukiryhmäni lähti kolmen autokomppanian voimin kiinnittämään vaalimainoksiani ympäri Uuttamaata minun kierrellessä vaalitoreja. Maanantai aamuna sain sähköpostia, jossa huomautettiin vaalimainoksistani Vantaan kaupungin alueilla ja sain kehotuksen poistaa ne mahdollisimman nopeasti tai muutoin Vantaan kaupunki suorittaa poiston ja muistaa tukiryhmääni laskulla. Vaalipäällikköni otti välittömästi yhteyttä Vantaan kaupungin tekniseen virastoon, jossa asiasta vastaava henkilö vahvisti kiellon toistamiseen ja kehotti poistamaan mainokset mahdollisimman nopeasti. Hänen mukaansa Vantaan kaupungin omistuksessa olevilla  tai hallinnoimilla tie tai muilla alueilla ei vaalimainontaa sallita kuin ainoastaan puolueiden vaaligallerioita varten varatuissa telineissä.

Selvitellessäni Vantaan mainoskieltoa sain vaalipäälliköltäni soiton, että vaalimainokseni olivat kadonneet Espoon kaupungin alueelta muutamaa lukuun ottamatta. Tuolloin kello oli jo niin paljon, ettei ollut toivoakaan saada langanpäähän yhtään espoolaista viranhaltijaa vahvistamaan vaalimainosten katoamista heidän tekemäkseen. Varsin selvää kuitenkin tuntui olevan, että kyseessä oli kaupungin suorittama toimenpide, koska kaikkien muidenkin eduskuntavaaliehdokkaiden mainokset olivat kadonneet katujen varsilta.

Pohdimme vaalipäällikköni kanssa tilannetta ja päätimme lähteä poistamaan kaikki Vantaan alueella olevat vaalimainokseni ja kartoittamaan Espoon alueelle mahdollisesti paikoilleen jätettyjen sijainnit. Vantaalta saimme talteen kaikki mainokset, mutta Espoo olikin oma lukunsa. Siellä mainokseni oli poistettu irti riuhtaisemalla, jolloin mainoksia paikoillaan pidelleet ruuvit olivat edelleen kiinni tolpissa ja mainokset kadonneet. Poistoon ja kartoitukseen kuluikin mukavasti viisi yöllistä tuntia.

Heti tiistai aamusta vaalipäällikköni otti yhteyden Espoon kaupungin tekniseen virastoon, jossa poisto vahvistettiin. Erittäin asiallinen viranhaltija kertoi saaneensa edellisenä perjantaina eli heti vaalinumeroiden saamisen jälkeen mahtikäskyn poistaa kaikki vaalimainokset Espoon kaupungin alueelta maanantai aamuun kello kymmeneen mennessä. Poistetut mainokset olisivat noudettavissa kaupungin eri alueilla sijaitsevilta varikoilta.

Lähdimme noutamaan omiani pois ja saavuttuamme Espoon kaupungin Mikkelän varikolle näimme valtaisan röykkiön sikin sokin olevia poistettuja mainoksia. Omiani saimme kaivella kasan alta, päältä ja välistä ja todeta suurimman osan vaurioituneen väkivaltaisen poiston yhteydessä tai puristuksissa kasan alla. Osin mainokset olivat hankautuneet maa-alustana olevaan asfalttipihaan, joten sekin niihin oli oman jälkensä jättänyt. Kiukkua nieleskellen keräilimme mainokset ja lähdimme kohti Espoon Polarin varikkoa, josta seuraavat kateissa olevat mainokset oli noudettavissa. Täällä meitä odotti siististi omiin kasoihin lajitellut eri ehdokkaiden vaalimainokset, jotka oli poistettu huolellisesti ilman vaurioita. Jopa kiinnikkeet oli jätetty niihin kiinni. Kiitos tästä irrottajille!

Ilmeisesti muutaman kiukkuisen yhteydenoton jälkeen Espoon kaupungin kotisivuille ilmestyi kartta, josta oli mahdollista selvittää vaalimainosten laillinen sijainti. Kävi myös ilmi, että mainosten poistosta vastuussa oleva henkilö oli jättänyt kokonaisuudessaan huomioimatta valtion omistuksessa olevat maa-alueet ja niiden luvallisen käytön vaalimainonnassa. Samalla oli käynnistynyt virheellisesti poistettujen mainosten palauttaminen alkuperäisille paikoilleen.

Osaltani kylttijumppa jatkuu taas aamulla, jolloin selvitän mainosteni sijainnin luvallisuuden ja korjaan mahdollisuuksien mukaan rikkoutuneet mainokset ja toimitan ne Espoon kaupungille paikoilleen palauttamista varten. Selvittelen myös, millainen lasku on tulossa kylttien poistosta ja kuka korvaa vaurioituneet vaalimainokseni. Rikoslain mukaisesti ne ovat omaisuuttani, eikä niitä saa tärvellä. Tilannetta voidaan verrata väärin pysäköityyn autoon, joka hinataan pois kaupungin toimesta. Oletan, että autoa ei tuhota hinauksen yhteydessä kuten nyt vaalimainoksille tehtiin.

Eduskuntavaalit ovat tärkeimmät valtiolliset vaalit, joissa toivottavaa on korkea äänestysaktiivisuus. Samaiset vaalit vaativat myös melkoisen rahallisen sijoituksen ehdokkaaksi lähteviltä henkilöiltä, jotka pyrkivät saamaan itsensä suuren yleisön tietoisuuteen vaalimainonnalla. Kuten jo aiemmin totesin, on kadunvarsimainonta yksi edullisimmista tavoista saada kasvonsa näkyville. Alueelliset mainoskiellot ovat epädemokraattinen tapa pyrkiä vaikuttamaan äänestäjien valintamahdollisuuksiin. Eittämättä mieleen tulee kateus ja pelko äänien menettämisestä muiden kuntien ehdokkaille. Valtion tulisi säätää laki, jossa tarkoin määritellään mainostaminen valtiollisissa vaaleissa, yhdenmukainen ohjeistus sekä kuntien omaehtoisten mainoskieltojen evääminen. Tämä siis takaisi äänestäjien demokraattisen kohtelun valtakunnallisesti.

3 kommenttia . Avainsanat: #eduskuntavaalit, #vaalimainonta

! Vaalirauhan sietämätön kepeys

Keskiviikko 4.3.2015 klo 13.43 - Maiju Tapiolinna

Eduskuntavaalit ovat yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä tapahtuma ja kansalaisilla on oikeus saada ehdokkaista mahdollisimman monipuolinen  ja kattava kuva äänestyspäätöstä ajatellen. Olen aina vaalien kynnyksellä etsiskellyt tietoa ehdokkaista paikallislehdistä. Nykyinen internetin avara maailma antaa entistä paremmat mahdollisuudet meille tietoyhteiskunnan kasvateille, mutta paikallislehdet ovat taas vanhemman väen tärkein tiedonsaantikanava vaaleja ajatellen.

Tarjosin eräälle paikallislehdelle juttua yhteiskunnallisesti tärkeästä, mutta vähemmän tunnetusta aiheesta, josta olisi syytä keskustella enemmänkin. Toimittaja, jolle tarjouksen tein totesi, ettei voi lähteä jutuntekoon ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun nimissä. Hän oli tästä keskustellut myös päätoimittajan kanssa. Vaalirauha siis astunut mukaan kuvioihin.

Selailin sitten samaista lehteä tasapuolisuutta silmällä pitäen ja huomasin sen koskevan vain muutamia ehdokkaita. Silmäilin varmuudeksi vielä muutaman lehden taaksepäin vahvistaakseni epäilykseni. Toki toimittajilla on valinnanvapaus jutuissaan, mutta kannattaisi sanoa suoraan asian todellinen laita, eikä verhota sitä olemattoman vaalirauhan taakse.

Onneksi meillä ehdokkaillakin on vapaus valita, mille lehdille ilmoituskulumme kannamme ja millaista yhteistyötä meillä on jatkossa tarjota toimittajille. Toimittajien tehtävä ei mielestäni ole ohjata äänestyskäyttäytymistä puoluelogon perusteella, vaan heidän tulisi antaa mahdollisimman laaja kuva erilaisista ehdokkaista ja heidän ajatusmaailmastaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit, #lehdistö, #puolue

! Riittää, kun nimi on kirjoitettu oikein

Keskiviikko 25.2.2015 klo 0.50 - Maiju Tapiolinna

Maanantaisen MOT:n jälkeen jäi varsin vahva ruskean aineen maku suuhun. Tiedotusvälineiden ja erityisesti YLE:n perussuomalaisviha on säälittävän surkeaa. Onko ohjelmantekijöiden joukossa niin paljon porvaripuolueiden edustajia, että heidän pelkonsa puolueen noususta huipulle pakottaa ala-arvoisiin uutisointeihin? Oli, miten oli niin pieni kölin alta uitto olisi YLE:lle paikallaan.

En väitä, etteikö puolueen sisäiset riitelyt pitäisi ainakin osittain paikkaansa, mutta missä puolueessa ei tapeltaisi? On aivan päivänselvää, että tukkanuottasilla ollaan puolueessa kuin puolueessa, mutta mölyt pidetään ovien sisäpuolella, eikä niitä riepotella julkisuudessa. Se on täysin oikea toimintatapa ja oven auetessa jokaisella on nuttura suorassa ja irvistyksen tilalla hymy. Tämä on se, mikä jäsenistömme on opittava.

Ylipäätään tiedotusvälineiden nuiva suhtautuminen Perussuomalaisiin huvittaa. Toimittajien tahto on saada meidät housut nilkoissa kiinni ja kuviin. Jos vielä sattuisi olemaan kunnon kännissä niin aina olisi parempi. Julkisuutta ei tipu, jos annat asiallisia lausuntoja tai käyttäydyt kuin käytöskirjan mallioppilas.

Erityisesti vaalien alla ehdokkaat toivovat saavansa palstatilaa ja positiivista julkisuutta. Useimpien puolueiden edustajille sitä suodaan ruhtinaallisesti oli asiayhteys sitten, mikä tahansa. Tätä samaa toki odottaisin perussuomalaisille. Useampi eduskuntakausi menee ennen kuin arvoisat tiedotusvälineet ottavat meidät vakavasti ellei hampaisiin löydy vähintäänkin kaltaistamme nousevaa puoluetta.

Tulevissa vaaleissa povataan rökäletappiota perussuomalaisille. Tehdäänkö meistä mediapelin uhreja kuten aikoinaan Paavo Väyrynen tuumi hävitessään presidentinvaaleissa. Ja höpsistä! Mielipidemittaukset kannatusprosentteineen saa piilottaa päivänvalolta. Tulokset ovat juuri sitä, mitä halutaan mitata ja uskotella kansalle: ”Katsokaa nyt, miten huonosti niillä menee.” Ah ja voi, kun ei mene. Katsotaan sitten vaalipäivänä, minne kamerat kääntyvät. Kaikki julkisuus on julkisuutta, kunhan vain nimi on kirjoitettu oikein.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit, #PS, #YLE

! Bongaa mut salilta

Keskiviikko 14.1.2015 - Maiju Tapiolinna

Politiikka vaatii kumppanikseen hyvää fyysistä kuntoa ja vireää mieltä. Joululahjaksi saatu Polar Loop pääsi heti ahkeraan käyttöön laskemaan päivittäistä aktiivisuutta ja huomauttelemaan paikoillaan istumisesta.

Pitkällisen pohdinnan jälkeen ilmoittauduin kuntosalikurssille Hyvinkään Torikadun liikuntakeskukseen. Aloituskeskustelussa ryhmän vetäjä kyseli kunkin motiiveja kurssin aloitukseen. Lähes jokaisella tuntui olevan liikunnan ja hyvinvoinnin lisääminen, kuten myös minulla. Leikkisästi tuumin aktiivisuusrannekkeeni kiljuvan: "Liikettä läski!"

Eipä ollut itsetuntoa kohottava hetki katsella kokovartalokuvaa salin peileistä ja todeta, että jotain tarttis tehdä tai olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa ja erityisesti tämä hektinen kevät vaatii kuntoa vaalityöhön.

Lähde mukaan liikkumaan. Se on parasta, mitä voit itsellesi tarjota!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #kuntosali #eduskuntavaalit

! Viinapuhetta

Maanantai 12.1.2015 - Maiju Tapiolinna

Ehkä parin kolmen vuoden päästä viinalakia ei jaksa enää ihmetellä, jos se vielä sellaisenaan voimassa on, mutta toistaiseksi se saa yhä surkeampia piirteitä. Pohtikohan kukaan lain valmisteluvaiheessa sen lopullisia seurauksia ja maksumiehiksi joutuvia yrittäjiä? Lain tarkoitushan  oli hyvä, lasten ja nuorten suojeleminen alkoholilta, mutta se on kyllä kääntynyt itseään vastaan. Koko viinalaki on surkuhupaisa takauma kieltolaista, jonka seurauksista maksaa panimoiden kuljetusyrittäjät ja panimot poistellessaan mainoksia. Kuljetusyrittäjille nämä autojen kyljissä kulkeneet mainokset ovat tuoneet hieman lisätuloja.

Olemmeko me tosiaan suomalaisina niin kyvyttömiä, ettemme osaa hallita juomistamme, jos ohi kiitää siiderimainoksin varustettu jakeluauto? Tuhoaako kahvi ja konjakki jälkiruokana kansanterveyden? Saako Koffin ja Laitilan jättimäinen oluttölkki sinut juomaan? Laki tuntuu olevan hyvin suoraviivaisen kieltävä lukuun ottamatta sitä, että urheilutapahtumissa mainosten näkyminen on sallittua.

 Miettiä sopii uuden alkoholilain vaikutuksia yhdessä tupakkalain kanssa. Ravintoloissa on tupakointi kielletty, mikä tietysti on siellä työskentelevän henkilökunnan kannalta hyvä asia. Missä sitten tupakoidaan? Mahdollisesti ravintolan sisätilojen yhteydessä olevassa ”kaasukammiossa” tai sitten kadulla anniskelupaikan sisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä tai lämmitetyllä terassilla jälleen mukavasti kadun varrella. Näiden paikkojen ohi kulkee lapsiperheitä vielä iltayhdeksän aikaan. Minkälainen mielikuva lapsille jää keltaista nestettä tuopista siemailevista tupakoivista aikuisista? Sekö on sitten sopivaa mielikuvamainontaa? Tosin tietenkään tuopeissa ei lue kyseisen tuotteen nimeä, joten vaara ohi. Entäpä sitten nämä urheilutapahtumat? Eikö siellä liiku lapsia ja nuoria lainkaan, joille alkoholimainonta saattaa luoda mielikuvan juomisesta?

Makeimmat naurut sain meidän fiksulta iltapäivälehdistöltä. Iltasanomat otsikoi näkyvästi: "Muistatko kuka halusi Suomeen alkoholimainontalain?”  Jutun kirjoittanut toimittaja ei selkeästi ole perillä, mistä äänestettiin. Lakialoitteen eduskuntakäsittelyn yleiskeskustelussa näet  Juha Rehula (Kesk)  esitti Anu Vehviläisen (Kesk)  kannattamana vieläkin tiukempaa viinalakia, joka kieltäisi myös mainonnan urheilutapahtumissa. Vehviläinen mainitsi olevansa sen verran kukkahattutäti, jotta voi olla Rehulan esityksen takana.

Ja sitten äänestettiin. Koska Rehula oli tehnyt vastaesityksen hallituksen pohjaesitykseen oli hallituksen pohjaesitys äänestyksessä JAA ja Rehulan vastaesitys EI. Hallituksen pohjaesitys aavistuksen loivempana alkoholilakina voitti tuloksin 90 – 77. Äänestyksessä ei siis ollut kyse siitä, onko mietojen alkoholijuomien mainonta sallittava vai kiellettävä. Oppositio hävisi ja aavistuksen löysempi alkoholilaki voitti.

En voi muuta kuin hämmästellä sitä ajattelemattomuuden määrää, joka tätä lakia säädettäessä on valinnut kansanedustajien mielissä. Tähän kyllä pätee sanonta: ajattelu on sallittua, jopa suotavaa. Muutama oho, mitä tuli säädettyä, on kuulunut eduskunnasta, mutta mitä se enää tässä vaiheessa auttaa. Korjausliike vaatii muutoksen nyt voimaan tulleeseen lakiin.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #eduskuntavaalit, #alkoholilaki, viinalaki, mielikuvamainonta, koff, laitilan, eduskunta, lakialoite

! Sadan päivän julistus

Perjantai 9.1.2015 klo 13.16 - Maiju Tapiolinna

Tänään on sata päivää Eduskuntavaalien 2015 loppuhuipennukseen. Tuolloin selviää todenmukaisuus vaalivoittajista ja heikoiten menestyneistä. Yhtään ääntä ei vielä ole annettu, vaikka spekulaatioita leijuu ilmassa enemmän kuin lumihiutaleita myrskyssä.

Osa ehdokkaista on jo käynnistänyt vaalikoneistonsa osan vielä hioessa omaansa iskukuntoon. Mielenkiintoista nähdä, millaisilla taloudellisilla sijoituksilla mennään läpi! Millä hinnalla irtoaa halvin ääni ja kuinka paljon kallein on tullut maksamaan. Selvää kuitenkin on, että lahjoituksia vaalikassoihin on entistä vaikeampi saada lautakasojen ja taulukauppojen jälkeen. Omat kukkaronnyörit ovat koetuksella.

Mitä saa siis sadassa päivässä aikaiseksi? Vaikkapa paikan Eduskunnassa, jos pohjatyö on hyvin tehty ja takana on hyvä tukiryhmä. Omaani olen erittäin tyytyväinen ja myös niihin yksilötukijoihin, joilta olen saanut ideoita ja taustatukea kampanjan suunnitteluun. Vaikka suurinta sukseeta ei tulisikaan niin ehdottoman muistorikas kokemus tämä tulee olemaan.

Toivotan onnea ja vaalimenestystä sekä reilua kamppailua kaikille Eduskuntavaalien 2015 ehdokkaille. Ei kampitella toisia matkalla, sillä läpimenijöiden on pystyttävä hyvään yhteistyöhön vaalien jälkeen. Suomen taloutta ei tappelemalla suosta nosteta!

Erityisesti toivotan onnea kaikille Perussuomalaisille ehdokkaille. Näytetään, että meissä on voimaa kerätä puolueen yhteiseen vaalilippaaseen jytkyn verran ääniä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sata päivää, eduskuntavaalit, julistus, 2015