"En halua kuulla sellaista keneltäkään"Keskiviikko 24.7.2019 - Maiju Tapiolinna Iltalehden toimittajan soittaessa ja kysyessä vaikuttimiani tutkintapyynnön tekemiseen vastasin hänelle, ettei ketään voi nimitellä rasistiksi. Lähes samoilla sanoilla pääministeri Antti Rinne tuomitsi Husu Husseinin rasistisyytöskirjoitukset Perussuomalaisista ja heidän äänestäjistään. Olen Antin kanssa täysin samaa mieltä siitä, että toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus ovat kadonneet poliittisesta keskustelusta. On pystyttävä keskustelemaan vaikeistakin asioista kriittisesti solvaamatta muita. Arvopohjaa on kovasti toitotettu ja tässä olisikin hyvä avaus sille. Blogiini, jossa käsittelin Husu Husseinin sanomisia ja tekemääni tutkintapyyntöä, tuli pääosin kannustavaa kommentointia puhelimitse, tekstiviesteillä ja kotisivujeni kautta. Joukkoon mahtui muutama ylilyönti, mutta näinhän aina toki käy. Maahanmuuttokriittisyys ei ole rasismia, ei myöskään laittoman maahanmuuton, raiskausten tai rikosten kritisointi. Some-keskusteluissa kaikki voisivat ottaa ryhtiä ja miettiä hetken, millaista terminologiaa kulloinkin käyttää. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisiin toimenpiteisiin Antti Rinne ryhtyy niin Husu Husseinin kuin Hussein al-Taeen kanssa. Heillä selkeästi on yhteistä keskusteltavaa lomien jälkeen. Omaa tutkintapyyntöäni en vedä pois, sillä pääministeri ei kuitenkaan suorita virallista tutkintaa. Toki voin Husu Husseinin kanssa asiasta kasvokkain keskustella ja katsoa pääsisimmekö yhteisymmärrykseen. |
1 kommentti . Avainsanat: Antti Rinne, Husu Hussein, rasismi |
Helle lämmittää hellienTiistai 23.7.2019 klo 23.23 - Maiju Tapiolinna Helle lämmittää, mutta lämmittää myös tekemäni tutkintapyyntö poliisille Husu Husseinin sanomisista. Varmasti on muutamia innokkaita odottamassa, millaista blogia tulee vai tuleeko mitään. On pohdiskeltu päivän mittaan, miltäkö minusta nyt tuntuu sekä koetettu lukea rivien välistä ja vähän päältäkin julkaisujani Facebookissa ja Twitterissä. Mätäkuun aikaan lehdissä on tilaa. Kesken syksyn satokauden ja jälkeen eduskunnan lomien ei tekemäni tutkintapyyntö olisi juurikaan saanut julkisuusarvoa. Toisaalta kaiken sen ympärillä kuohuvien vaahtopäiden keskellä vaikuttaakin sen tulleen tarpeeseen. On puhuttu paljon kaksoisstandardista ja väestön eriarvoisuudesta. Nythän voimme sitä hieman mittailla, vaikka valistuneet oikeusoppineet ovatkin sanoneet, ettei se johda puusta pidemmälle. Kiinnostavaa on nähdä, kohdellaanko maassamme asuvia ihmisiä yhdenvertaisesti. Kun julkaisin Facebookissa asiaan liittyvän päivityksen, jossa sanoin, että turha turvansoitto voi loppua ja todistakoot, että olen rasisti, niin sain tuosta julkaisusta palkkioksi 30 pv bannia. En siitä ollut edes yllättynyt. Hämmentynyt olisin ollut, jos saisin jatkaa julkaisuvapaata elämääni kohun jälkeen. Olen ihan mielenkiinnosta lueskellut, millaista kommentointia tekemäni rikosilmoitus on kirvoittanut sanaisista arkuista. Nopeasti oli havaittavissa, että tyhjät tynnyrit kolisevat ja pieni joukko netissä yöt sekä päivät viettävää väkeä pyrkii parhaansa mukaan lapioimaan lokaa niskaani. Se on heille ihan suotavaa. Itse pidän lähinnä viihdyttävänä lukea useimpia kommentteja ja arviointeja itsestäni. Useat ihmiset ovat soittaneet, laittaneet tekstiviestejä ja sähköpostia useita kymmeniä. Ihan muutamaa lukuun ottamatta kaikki ovat olleet erittäin positiivisia. Yllättävää on ollut se, miten moni ulkomaalaistaustainen on kiittänyt minua tekemästäni tutkintapyynnöstä. He ovat kokeneet Husseinin syytöksen heitä alentavana. Parhaan palautteen sain läheiseltä ystävältäni, joka on afrikkalaisranskalainen. Hän totesi, että ainahan Afrikassa kiljutaan ja huudetaan rasistiksi, jos ei omaa tahtoa saada läpi. Se on vain pienten miesten kompleksi nostaa itsetuntoa. Miltä minusta tuntuu? Minusta tuntuu siltä, että helteisen työn- ja remontintäyteisen päivän jälkeen voisin vetäytyä nukkumaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: helle, rasismi |
Husu Hussein: Kaikki Persut ja niiden äänestäjät/kannattajat ovat rasisteja.Sunnuntai 21.7.2019 - Maiju Tapiolinna Pitkään olen kuunnellut eri henkilöiltä ja tahoilta rasistisyytöksiä pelkästään puoluekantani vuoksi. Olen jättänyt moiset huutelijat omaan arvoonsa. Valitettavasti Husu Husseinin rasistisyytös kaikkia perussuomalaisia ja heidän äänestäjiään kohtaan sai aikaan muutaman illan harkinnan ja sen pohjalta tutkintapyynnön poliisille. Joukkokannetta ei voi syytöksen pohjalta nostaa, mutta yksityishenkilönä sen voin tehdä. Hussein näyttäköön toteen syytöksensä, jos siihen todisteita löytää. Tutkintapyyntöä en tehnyt siksi, että Husu Hussein on ulkomaalaistaustainen ja somali. Syytöksen esittäjä olisi voinut olla puhtaasti suomalaista syntyperää tai edustaa ihan mitä tahansa kansallisuutta. Husseinin syytös oli laaja-alainen hyökkäys yksittäisen ihmisen poliittista näkökulmaa vastaan. Syytöksessä minua raivostutti se, että perussuomalaisissa ja meidän äänestäjissämme on paljon ulkomaalaistaustaisia henkilöitä. Husu Hussein leimasi myös heidät rasisteiksi samassa yhteydessä. Hussein oksensi sen suomalaisen sosiaaliturvan päälle, josta hän on aikoinaan päässyt tänne tullessaan nauttimaan. Koin myös, että ulkomaalaisia ystäviäni ja tuttaviani oli loukattu syytöksellä. Hussein tavallaan aliarvioi heidän arvostelukykyään minusta. Poliisilla on varmasti paljon muutakin tekemistä kuin selvitellä Husseinin möläytyksiä. Kuitenkin asia vaatii perinpohjaista selvittelyä, koska Suomessa on viime aikoina asettauduttu voimakkaasti rasismia vastaan. Se on mielestäni erittäin hyvä asia, mutta on myös kitkettävä suomalaisiin kohdistuva rasismi, jota Husseinin hyökkäys oli. Aion katsoa Husseinin syytöksen loppuun asti. Se on minun velvollisuuteni puoluekantaani ja äänestäjiäni kohtaan. |
16 kommenttia . Avainsanat: rasismi, ulkomaalaisuus, oikeus |
Koska mun ei ole pakko...Keskiviikko 21.9.2016 klo 0.29 - Maiju Tapiolinna Koska mun ei ole pakko, niin en edes aio ymmärtää valtakunnan median eli HS:en uutisia eli mielipidekirjoittelua. Jos kyseinen sanomalehti edustaisi edes jonkinlaista totuudenmukaista informaatiota tuottavaa julkaisua, mutta ei! Kyseinen lehti tuntuu olevan ainakin puolillaan rasismiviittaan sonnustautuneita toimittajia, jotka pyrkivät parhaansa mukaan yhdistämään jokaikisen vähänkin väkivaltaisen tai laitonta maahanmuuttoa arvostelevan ryhmän Perussuomalaisiksi. Surkeinta alatyyliä edustaa viime päivien tapahtumat, joissa hakemalla haetaan tapahtuneeseen rautatientorin kuolemantapaukseen lonkeroita Perussuomalaisiin. Kuinkahan moni näistä arvon toimittajista on pohtinut sitä, että he ovat osaltaan syyllisisä levottomuuksiin? Ei tässä maassa voi sanoa mustakissa, joutumatta roviolle. Pikkuisenkin, jos vihjaat maahanmuuttajien mahdollisesta epärehellisyydestä, aletaan vilautella rasismikorttia. Edelleen tuntuu keltaisella lehdistöllä olevan terminologia hukassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: #hs #matu #rasismi |
Löytöjä menneisyydestäKeskiviikko 25.6.2014 klo 1.10 - Maiju Tapiolinna Joskus sitä tekee löytöjä ja ehdottomasti paras löytö on Helsingin Sanomien Kuntavaalit 2012 vaalikoneen vastaukset! Jäljet jäävät Internetiin halusi sitä sitten tai ei! Viime viikon valtuustossa Vihreiden Kuusela oli voimakkaasti vastaan Perussuomalaisten valtuustoaloitetta kansanäänestyksestä. Hän sanoi toki kannattavansa kuntalaisten mielipiteen kuulemista, mutta pakolaisasiassa hänen mukaansa tähän ei tarvetta olisi. “Hanna Kuusela: Jo yksikin kunnallinen äänestys virkistäisi muistiamme siitä, että kuntalaiset osaavat ja tietävät. Politiikassa suurin virhe on ajatella, että vaaleilla valitut edustajat osaavat muita paremmin. Äänestykset lisäävät aina keskustelun määrää ja innostavat ihmisiä - siksi niissä ei pidä säästellä. Kuntalaisille on siis annettava lisää suoraa päätäntävaltaa, ja kunnallisten kansanäänestysten pitäisi olla sitovia.”
Väitteet Perussuomalaisten rasistisuudesta ovat täysin tuulesta temmattuja. Emme ole rasisteja, emmekä ole kivittämässä pakolaisia. Perustamme aatteemme isänmaallisuudelle ja asetamme etusijalle oman kunnan avuntarvitsijat. Se on meidän tehtävämme valtuutettuina.
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: PS, rasismi |
Maiju Tapiolinna