! Sadan päivän julistus

Perjantai 9.1.2015 klo 13.16 - Maiju Tapiolinna

Tänään on sata päivää Eduskuntavaalien 2015 loppuhuipennukseen. Tuolloin selviää todenmukaisuus vaalivoittajista ja heikoiten menestyneistä. Yhtään ääntä ei vielä ole annettu, vaikka spekulaatioita leijuu ilmassa enemmän kuin lumihiutaleita myrskyssä.

Osa ehdokkaista on jo käynnistänyt vaalikoneistonsa osan vielä hioessa omaansa iskukuntoon. Mielenkiintoista nähdä, millaisilla taloudellisilla sijoituksilla mennään läpi! Millä hinnalla irtoaa halvin ääni ja kuinka paljon kallein on tullut maksamaan. Selvää kuitenkin on, että lahjoituksia vaalikassoihin on entistä vaikeampi saada lautakasojen ja taulukauppojen jälkeen. Omat kukkaronnyörit ovat koetuksella.

Mitä saa siis sadassa päivässä aikaiseksi? Vaikkapa paikan Eduskunnassa, jos pohjatyö on hyvin tehty ja takana on hyvä tukiryhmä. Omaani olen erittäin tyytyväinen ja myös niihin yksilötukijoihin, joilta olen saanut ideoita ja taustatukea kampanjan suunnitteluun. Vaikka suurinta sukseeta ei tulisikaan niin ehdottoman muistorikas kokemus tämä tulee olemaan.

Toivotan onnea ja vaalimenestystä sekä reilua kamppailua kaikille Eduskuntavaalien 2015 ehdokkaille. Ei kampitella toisia matkalla, sillä läpimenijöiden on pystyttävä hyvään yhteistyöhön vaalien jälkeen. Suomen taloutta ei tappelemalla suosta nosteta!

Erityisesti toivotan onnea kaikille Perussuomalaisille ehdokkaille. Näytetään, että meissä on voimaa kerätä puolueen yhteiseen vaalilippaaseen jytkyn verran ääniä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sata päivää, eduskuntavaalit, julistus, 2015

Kiitos!

Maanantai 10.11.2014 klo 9.29 - Maiju Tapiolinna

Nöyrin kiitokseni teille kaikille, jotka äänestitte minut kirkkovaltuustoon! Kiitos myös kaikille Nurmijärven Peruskristillisiä äänestäneille. Maasta se pienikin ponnistaa!Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti Eduskuntavaaleja.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seurakuntavaalit

Kasi-pallo pyörii vai pyöriikö?

Torstai 18.9.2014 klo 22.51 - Maiju Tapiolinna

Olemme vihdoin saaneet käsiimme kahdeksan kunnan yhdistymisselvityksen loppuraportin. Kuntaselvityksen lähentymiskriteereiden perusteella Nurmijärvi ja Järvenpää selviäisivät parhaiten itsenäisinä kuntina. Loppuraportin perusteella en näe mitään syytä jatkaa yhdistymissuunnitelmia Nurmijärven osalta, eikä loppuraportti muutoinkaan antanut mitään yllätyksellistä lisäarvoa verrattuna väliraporttiin. Kuntien yhdistymiseen liittyy liikaa hallitsemattomia riskejä tilanteessa, jossa yhtaikaa pyöritellään SOTE-ratkaisua, kuntalakiuudistusta ja Metropolihallintolakia. Lisäksi talousanalyysin perusteella kuntien talous jäisi liikaa niiden omaehtoisen sopeuttamisen varaan.

Kahdeksan kunnan liittymishyödyt olisivat Nurmijärven kannalta lähinnä poikittaisen joukkoliikenteen kehittyminen ja Hanko-radan valjastaminen henkilöliikenteeseen. Joukkoliikennettä on mahdollista kehittää ilman kuntauudistusta ja Hanko-radan sähköistäminen tullee toteutumaan liikenneviraston sähköistyssuunnitelmien mukaisesti. Poikittaisen joukkoliikenteen lisääminen lisäisi nurmijärveläisten työllistymis- ja työssäkäyntimahdollisuuksia Järvenpää-Kerava-Tuusula akselille.

City-alueiden mallissa nykykyinen Nurmijärven kunta jakaantuisi alueellisesti kahteen cityyn, jossa Rajamäki liittyisi Hyvinkääseen, kun taas muu Nurmijärvi jäisi omaksi cityksi. Rajamäkeläisille Hyvinkää toki on luonnollinen asioimissuunta ja voitaisiin ehkä ajatella Rajamäen kehittyvän alueellisesti tehokkaammin kuin nykyään.

Loppuraportissa maalaillaan lähidemokratian aiempaa parempaa toteutumista, mutta itse näen tässä päätäntävallan karkaamisen nykyisen Nurmijärven kunnan alueelta Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueelle. Alueellinen kehitys olisi siis täysin kiinni luottamushenkilöiden entisistä asuinkunnista.

Vakavin uhka olisi terveyspalveluiden karkaaminen nykyisistä taajamista city-alueen keskitettyyn kiireettömään terveyskeskukseen. Päivystys olisi keskitetty ainoastaan yhteen pisteeseen kaupungin alueella. Asukkaiden matkat päivystysvastaanotolle pidentyisivät kohtuuttomasti sekä mahdollisesti aiheuttaisivat vakavia terveydellisiä riskejä. Tällä mallilla yksityiset lääkäriasemat rikastuisivat ja terveyspalvelujen taso laskisi.

Jäitä hattuun! Säilytetään Nurmijärvi vahvana, itsenäisenä peruskuntana.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuntaliitos, Nurmijärvi, Hyvinkää, Mäntsälä, Sipoo, Pornainen, Kerava, Järvenpää, Tuusula

Rekkajonoja ja kamikaze ohituksia taloudessa

Lauantai 10.8.2013 klo 11.10 - Maiju Tapiolinna

Niin se kesä taas meni melkein huomaamatta ja erityisesti kesäloma ansiotyöstä suorastaan vilahti vaihtuvina maisemina ohi! Loma kyllä oli yksi parhaista vuosiin.

Kesäloma alkoi komeasti Joensuun puoluekokouksella, jossa Jussi Niinistöstä tuli puolueemme uusi varapuheenjohtaja ja Riikka Slunga-Poutsalosta saimme erinomaisen puoluesihteerin. Erityisesti tätä kaksikkoa lähdin kannattamaan ja tukemaan, mutta muutkin kokouksen valinnat olivat erinomaisia!

Lomalla poikkesimme Tallinnassa, mutta varsinainen matkakohteemme oli Budapest Unkarissa, jonne kuljimme Eestin, Latvian, Liettuan, Puolan, Tsekin ja Slovakian halki nähden aitoa kurjuutta ja EU-varoin rakennettua ylellisyyttä. Mahtavia tauluja tienvarsilla, mitä milloinkin oli EU-rahalla rakennettu. Sinne ne meidän suomalaistenkin verorahat ovat uponneet lisäämään oman maan velkaantumista. Erityisesti ovat vielä uponneet kasvattamaan jo vauraiden varallisuutta ja lisäämään köyhien köyhyyttä.

Jokaisessa euro-maassa oli selkeästi kalliimmat hinnat kuin omaa valuuttaa käyttävissä. Erityisenä esimerkkinä Puola, josta pois lähtiessämme jouduimme todellakin tekemään töitä tuhlataksemme 200 zlotya seteleitä ja kolikoita eli noin 50 euroa! Sillä rahalla olisi paikallisesta marketista ostanut lähestulkoon kahden viikon ruuat nelihenkiselle perheelle. Keliaakikkona hämmästelin gluteenittoman leivän ja jauhojen hintaa. Suomessa pienikin gluteeniton leipä maksaa keskimäärin 4,5 €, mutta Puolassa samalla rahalla sai ostaa viisi isoa leipää. Olisikohan tuossa osaltaan vaikuttamassa arvonlisävero ja yritysten verotus sekä erityisesti polttoaineverotus! Kuljetuskustannukset ja verot näet löytyvät Suomessa suoraan kuluttajahinnoista!

Toukokuussa tehdessäni saman matkan edellisen kerran sain ihan todellakin huomata Euroopan kulkevan kumipyörillä. Katkeamattomat rekkajonot lipuivat mennen tullen molempiin suuntiin. Nyt heinäkuussa Euroopan aloitellessa lomat, oli huomattavasti rauhallisempaa jopa Puolassa, jonka liikennekulttuuri on välinpitämättömintä, mitä ikinä olen nähnyt! Kapealla tiellä neljä rekkaa rinnakkain ohitti toisensa tai täysin ohituskelvottomassa paikassa takaa tuleva henkilöauto teki kamikaze ohituksia. Ei ihme, että tienvarret olivat täynnä ristejä, kukkia ja kynttilöitä.

Syksy tulee olemaan kiireistä aikaa niin omassa työssä kuin politiikassakin. Edessä on vaikeita päätöksiä ja pitkiä työpäiviä. Säästettävä on kuntataloudessa kursien ja karsien jo tehtyjä päätöksiä ja uusia ennakoiden. Tulevan talousarvion suunnittelu on kuin liikenne Puolassa! Tasaisena virtana jyskyttävät rekat kuvaavat pakollisia menoja ja kamikaze ohittajat synkkiin talouslukuihin sopimattomia investointeja. Talouden tasapainottaminen, käyttötalouden karsinnat, mahdollinen veroprosentin tarkistus sekä tuleva investointiohjelma ja lainanoton hillitseminen vaatii omat ristinsä. Olemmeko valmiita hyväksymään sen tosiasian, että kukkaronpohja ammottaa tyhjyyttään!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nurmijärvi, investoinnit, kuntatalous, perussuomalaiset

« Uudemmat kirjoitukset